Tervetuloa sivuilleni tutustumaan työhöni monipuolisena kansanmusiikin, itkuvirsien ja elävän taiteen ammattilaisena. Erityisosaamistani ovat itämerensuomalainen vanha laulukulttuuri, karjalainen itkuvirsi ja improvisaatio. Opettajana olen 


Olen toteuttanut useita karjalaisperinteisiin sitoutuneita ja niitä esiintuovia produktioita ja taiteellisia konsepteja sekä esiintynyt itkijänä ja laulajana monenlaisissa yksityistilaisuuksissa sekä konserttilavoilla soolona ja yhtyeissä. Sävellän, sovitan ja improvisoin runolauluun ja itkuvirsiin pohjautuvaa laulumusiikkia esityksiini, soolo-ohjelmistooni sekä omille lauluyhtyeilleni. Teen mielelläni taiteidenvälistä sekä taiteen ja tutkimuksen välistä yhteistyötä. Myös soveltava taidetyöskentely ja yhteisötaide kiinnostavat minua, inspiroidun monialaisesta yhteistyöstä ja yhteisöllisyydestä.


Taiteilijana olen toiminut ammatillisesti vuodesta 2002 ensin Pohjois-Karjalassa ja vuodesta 2021 lähtien Tampereella. Taidetoiminnan lisäksi olin kotiäitinä lapsilleni vuosina 2014-2021.  Vuosina 2021-2024 työskentelin taitelijana Koneen säätiön rahoittamassa Kyynelkanavat-hankkeessa, jossa työryhmämme tutki ja loi moninaista itkuvirsikulttuuria 2000-luvun Suomessa. Tällä hetkellä opetan itkuvirsiä ja kansanlaulua säännöllisesti Tampereen seudulla.


Ota rohkeasti yhteyttä, kysy lisää toiminnastani ja pyydä tarjousta esityksestä, luennosta, työpajasta tai kurssista.

Tai ehdota yhteistyötä!

Huomaathan, että rakennan ja päivitän näitä sivuja vuoden 2025 aikana.

kuvat: Varpu Heiskanen /UEF, Markus Hänninen

Emilia Kallonen:


Musiikkipedagogi AMK, Karelia Ammattikorkeakoulu 2014

Kansanmuusikko, Joensuun Konservatorio 2007

Tanssija, Outokummun Oppimiskeskus 2002


emilia@emiliakallonen.fi

Improvisaation luonnostelua karjalaisen paimensävelmän (trad.) pohjalta 12.3.2025 Tahmelan rannassa Tampereella.


Taiteilijakuvaus ja poimintoja

Kuuntele klikkaamalla kuvaa: 

Muisteluitku isä Hannulle. kenttänauhoitus Joensuun ort.hautausmaalla 22.5.2022.

Erityisosaamistani on itämerensuomalainen vanha laulukulttuuri. Erityisesti itkuvirret ovat lähellä sydäntäni ja olen toiminut ammatillisesti niiden parissa vuodesta 2014 lähtien.

Runolaulu on minulle läheisin laulun laji, jota kuvaavat minulle olennaiset musiikilliset arvot ja käytänteet: ylisukupolviseen muistiin nojaava, säestyksetön laulumusiikki sekä improvisaatio.

Improvisaatio on minulle luonteva ja tärkeä työskentelyn ja ilmaisun muoto musiikin ja taiteen tekijänä, esiintyjänä ja pedagogina.


Tärkeimpiä arvojani sekä taiteen tekijänä että opettajana ovat läsnäolo, kunnioittava kohtaaminen sekä osallisuus. Olen taiteilijana sitoutunut minulle läheisen aineettoman kulttuuriperinnön jatkajaksi ja kokemusperäiseksi asiantuntijaksi. Haluan kutsua yleisöä ja osallistujia eri tavoin perinnön kokemiseen ja jakamiseen.


Teen monipuolisesti kuulijoita, yleisöjä ja osallistujia lähelle tulevaa ja herkkyydellään puhuttelevaa elävää taidetta. Haluan taiteeni avulla luoda yhteyksiä ihmisten välille, vaalia kauneutta ja herkkyyttä sekä ylläpitää toivoa.


Kuva "Itkupolku", vaellusesityksestä Kokonniemen kalmistossa, Kyynelkanavat 2021 -tapahtumassa Ilomantsissa. kuvaaja: Riikka Patrikainen

Iro-neito

laulu: Emilia Kallonen

nukke: Terhi Viljanen


Olen sovittanut tämän runolaulun Ogoi Määräsen (1858 Suojärvi - 1940 Helsinki) laulaman sävelmän ja runon pohjalta. Sovitukseen on myötävaikuttanut yhteistyöni Satakieli -yhtyeen muusikoiden Kirsi Uutinen ja Jari Lappalainen kanssa.

Yhdessä nukketeatteritaiteilija Terhi Viljasen kanssa ideoimme runosta pienen esityksen elokuussa 2024 ystävän syntymäpäiväjuhlille. Oheinen video kuvattiin harjoituksissa Haiharan Nukketeatteritalossa Tampereella.


                  "Iro-neito, imbi neito, kabuneito kaunokkainen

                   pyhitti igäistä pyheä, aijan kaiken oigevutta.

                   Eig oo syöny kananmunie, kukkerikun pogettulou,

                   Eig oo juonu rieskoimaidloi, härgilöil on hälyttylöy...

                   Kirgui marjanen mäeltä, puolukkaine kangahalta..."

I sing the trees full of birds

Videokonsertti 30 min.

Esitetty toukokuussa 2021


Video on tilauskonsertti perinteentutkimuksen päiville:

Folklore Fellows’ Summer School 2021. Itä-Suomen Yliopisto.


musiikki ja käsikirjoitus: Emilia Kallonen

kuvaus, äänitys ja valokuvat: Tuomas Kalllonen

editointi ja viimeistely: Suvi Laaninen


Konsertissa on sekä soolo-ohjelmistoani että soolosovituksia Loihu-yhtyeeni Kruuga ja Laulan tuomikon tupahan -ohjelmistoista.

Surento- kolmen itkijän yhtye


Surento: Liisa Matveinen, Emmi Kuittinen ja Emilia Kallonen.

Musiikkimme koostuu omista sävellyksistä, sanoituksista ja sovituksista, joissa kuuluvat perinteiset sekä uudet itkuvirret, runolaulu ja improvisaatio.


Yhteistyömme sai alkunsa Kyynelkanavat-hankkeessa vuonna 2021. Olemme esiintyneet Kyynelkanavat 2021 ja 2022 -tapahtumissa Ilomantsissa ja Joensuussa, Le Petit -festivaalilla Hangossa (2021), Äänellä Itkijät ry:n 20-vuotisjuhlassa (2021), Kandela -tapahtumassa Helsingissä (2022), Nikolain salissa Tampereella (2023), kansainvälisessä “Laments lost or alive and well” -konferenssissa Helsingissä (2023), Tartossa Viron Kirjandusmuseon kutsumana (2023) sekä Turussa Teologian ja uskonnontutkimuksen päivillä (2024).

Tänä vuonna keikkoja on ollut Kihaus Folkissa ja Kaustisen kansanmusiikkijuhlassa sekä 14.10.2025 Tampereella Kulttuuritalo Laikussa.

Työstämme parhaillaan esikoisalbumia työnimellä Sulatoin.

KROPU - Suuret surenta-aikaset kallehilla kuusikkosijasilla


Video ja näyttämöteos. Kantaesitys Joensuussa 2020.

videon käsikirjoitus: Emilia Kallonen

kuvaus, editointi ja viimeistely: Markus Hänninen

Video kuvattiin Joensuun Kuhasalossa kesällä 2020.


Produktion tarkempi kuvaus löytyy portfolion osasta 2. Perinnelähtöiset konseptit ja produktiot.

Ajankohtaista: keikkakalenteri ja kurssit

Keikkakalenteri: konsertit, keikat, esitykset

KEIKAT

PAIKKA JA AIKA

LISÄTIEDOT JA LINKIT

Lauluja ja itkuja Juurilla -näyttelyn teosten äärellä ja taiteilijatapaaminen

Galleria Ahkussa

soolokeikka

Su 28.9.2025

klo 15.00 esitys, Emilia Kallonen

klo 15.45 näyttelyn taiteilijat esittelevät töitään ja vapaamuotoista keskustelua yleisön kanssa


Galleria Ahku

Oppitie 2 / Paavontie 30, 43100 Saarijärvi

Vapaa pääsy.


Kansanlaulaja Emilia Kallosen taiteilijavierailu Jaana Bombinin, Ritva Kovalaisen ja Ulla Pohjolan Juurilla-näyttelyyn. Musiikkiesityksessä Kallosen laulut ja itkuvirret soivat vuoropuhelussa näyttelyn teosten kanssa luoden erilaisia näkökulmia ja soivia maisemia teosten ympärille. Musiikin aikana yleisö voi vapaasti tutustua näyttelyyn.


Galleria Ahkun sivut:

https://samunystavat.fi/ahku/

Surento: Sulatoin

konsertti

Ti 14.10.2025 klo 18.00-19.15

vapaa pääsy, ohjelma 10€

Laikun Musiikkisali

Kulttuuritalo Laikku, Keskustori 4, Tampere

Konsertissa kuullaan tulevan esikoisalbumin ohjelmistoa. Konsertti järjestetään osana Kuolevainen -tapahtumaa Tampereella.

Kuolevainen -tapahtuman tiedot:

https://kuolevainen.fi/tapahtumat/

Pispala - Vähän lähempänä taivasta

Näytelmän esitykset 

25.-28.11.2025, Pipalan kirkko, Tampere

tulossa tarkempia tietoja.

Kurssejani lukukaudella 2025-2026

KURSSI

AJANKOHTA

 LISÄTIEDOT JA LINKIT

Kansanlaulua runolaulusta rekilauluun

Ahjolan kansalaisopisto, Tampere

12.-13.9.2025

Runolaulu: Lauletaan Kalevala!

Tampereen seudun työväenopisto 2.9.2025-28.4.2026

Itkuvirret Karjalassa, Inkerissä ja Suomessa. luentokurssi

Tampereen seudun työväenopisto 3.9.-1.10.2025

Itkuvirsien viikonloppu, itkuvirsikurssi

Tampereen seudun työväenopisto 15.-16.11.2025

Mitä kursseillani tehdään ja opitaan?

Itkuvirsikursseillani tutututaan erityisesti karjalaiseen itkuvirsiperinteeseen.

Tutkimustietoon, arkistomateriaaliin sekä omaan kokemukseeni perustuvan taustatiedon, luovien harjoitusten ja ohjauksen avulla harjoittelemme itkuvirren kokonaisvaltaista kehollista imaisua ja persoonallista itkuvirsikieltä ja teemme omia itkuvirsiä. Mukaan saavat tulla kaikki aiheesta kiinnostuneet.


Luentokurssilla tutustumme itkuvirsiperinteeseen Karjalassa ja Inkerissä; itkuvirren historiaan, merkityksiin, käytänteisiin ja estetiikkaan. Käsittelemme myös 2000-luvun itkuvirsiä Suomessa; siihen liittyviä ilmiöitä sekä itkuvirren muotoja ja konteksteja. Tällä kurssilla emme sukella omakohtaiseen luovaan prosessiin itkujen kanssa.


Runolauluryhmäni käynnistyy Tampereen seudun työväenopistolla jo viidettä kertaa. Tänä vuonna keskitymme laulamaan Kalevalan runoja, joista osan laulamme arkistoista poimimistani, "alkuperäisistä" runotoisinnoista. Tutustumme siis laulamalla paitsi Kalevalaan myös siihen mahtavaan runostoon, joka on Kalevalan innoittajana, lähtökohtana ja sisältönä. Yhdessä laulamalla opimme perinteisen runolaulun sävelmiä ja tyyliä. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan, aiempaa tietämystä tai kokemusta ei tarvita. 


Kansanlaulun viikonloppukurssilla Ahjolan kansalaisopistossa nautimme yhteislausta yksi- ja moniäänisesti perinteiseen tyyliin ilman säestystä. Laulamme laidasta laitaan suomalaisia kansanlauluja aina runolaulusta säkeistömuotoiseen ja 1900-luvun pelimannilauluihin.


Tervetuloa mukaan kursseille!

Ansioluettelo

Huomaathan, että rakennan ja päivitän näitä sivuja vuoden 2025 aikana.

Kuvaa klikkaamalla aukeaa

CV_2025_Emilia Kallonen


Kuva: omakuva 2019, taustalla Hattuvaaran Kuusikko, historiallinen ortodoksikalmisto, Ilomantsi.

Portfolio

1. Viimeaikainen toiminta

2. Perinnelähtöiset konseptit ja produktiot

3. Muut yhtyeet ja kokoonpanot

4. Tanssi ja Performanssi

5. Tapahtumatuotannot

6. Apurahat ja palkinnot

Huomaathan, että rakennan ja päivitän näitä sivuja vuoden 2025 aikana.

1. Viimeaikainen toiminta

Itkisin ikuikävät

soolokonsertti

Runolauluista ja itkuvirsistä; omista sävelyksistäni ja sovituksistani, koostuva soolokonsepti, jossa käsittelen elämän rajallisuutta, vainajien muistelua, kaipuuta ja toivoa. Konsertissa säestyksetön kansanlaulu virittää kuulijat syvämietteiseen, mutta levolliseen ja lohdulliseen tunnelmaan.

Konsertin sisältö elää ja muovautuu esitystilanteen ja ajankohdan mukaan. Konsertti on myös tilattavissa erilaisiin tilaisuuksiin.

Kantaesitys Oulussa Vanhan kappelin 100-vuotisjuhlassa 30.11.2023.


kuva: Emilia Kallosen itkuvirsi Simana Sissosen grobun luona,

Itkupolku-esitys, Kyynelkanavat 2021 -tapahtuma. kuva: Riikka Patrikainen

"Myös tänä päivänä itkuvirren suruviritteisen kauniit, kunniottavat ja hellät sanat sekä itkulle herkistynyt ääni voivat johdatella kuulijoita omien mieltäliikuttavien ajatustensa äärelle. Toivon, että voin tällä konsertilla välittää jotain siitä elämänmyönteisestä ja toivorikkaasta suhtautumisesta rajallisuuteen, kuolemaan ja menneiden sukupolvien muistamiseen, joka minulle välittyy karjalaisesta itkuvirsiperinteestä."


kuva: Riikka Patrikainen, Kyynelkanavat 2021 -tapahtuma

Surento - kolmen itkijän yhtye


Surento: Liisa Matveinen, Emmi Kuittinen ja Emilia Kallonen. 

Musiikkimme koostuu omista sävellyksistä, sanoituksista ja sovituksista, joissa kuuluvat perinteiset sekä uudet itkuvirret, runolaulu ja improvisaatio.


Yhtyeen taiteellinen tavoite on ylläpitää elävää suhdetta vanhaan itämerensuomalaiseen musiikkiperinteeseen ja luoda perinnettä kunnioittavaa ja siitä inspiroituvaa uutta musiikkia, joka puhuttelee nykypäivän yleisöjä.

Surennon itkuvirsiin ja itkurunoihin sävellettyihin itkulauluihin kuuluvat perinteenmukaisesti kauniit, vertauskuvalliset, hellittelevät ja kunnioittavat sanat sekä apeutumiseen ja myötäelämiseen virittävä sävelmä ja esitystapa. Itkuvirren tehtävä on saatella kuulijat herkistymään, mahdollisesti myös itkemään. Konserttiohjelmiston runolaulut luovat kaikupohjaa tiivistunnelmaisille itkuvirsille.


kuva: Suvi Laaninen 2025

Lauluja ja itkuja Ula Pohjolan teosten äärellä

Yhteistyö kuvataiteilija Ulla Pohjolan kanssa


Vuodesta 2023 olemme tehneet  Ulla Pohjolan kanssa yhteistyötä, jossa Ullan kirjontataide ja minun laulumusiikki yhdistyvät taiteidenväliseksi vuoropuheluksi jaetussa tilassa. Taiteilijoina meitä yhdistäviä teemoja ovat ajan ja ajankulun kerroksellisuus, ylisukuopolvinen ajattelu, luontoyhteys ja pyhyyden kokemusten ilmaiseminen taiteessa.

Ensimmäinen julkinen esitys oli Ulla Pohjolan retrospektiivisessä näyttelyssä Muistopistot Tampereella Kultturitalo Laikussa 28.9.2024:


Lauluja ja itkuja Ulla Pohjolan teosten äärellä

"Kallosen laulut ja itkuvirret soivat vuoropuhelussa Pohjolan teosten kanssa luoden erilaisia näkökulmia ja soivia maisemia kirjontateosten ympärille näyttelytilassa. Musiikin aikana yleisö saa vapaasti tutustua näyttelyyn."


tiedotuskuva ylhäällä:

yksityiskohta Ulla Pohjolan teoksesta Kääriliina 3, 2019 (kuva: Jouko Järvinen) ja

itkijä Emilia Kallonen (kuva Markus Hänninen).

alhaalla kuva esityksestä Laikussa: yksityinen kuva-albumi, kuvaaja tuntematon, julkaisu omistajan luvalla.

Pispala - Vähän lähempänä taivasta -näytelmä

käsikirjoitus: Matti Huotari.

Ohjaus: Markku Arokanto.

rooleissa: Markku Tuulenkari (Alpi) ja Emilia Kallonen (Impi-äiti, itkijä)

musiikki: Vox Cor lauluryhmä ja Tarja Laitinen

mukana Harjun seurakunnan taetteriväkeä.

Ensisitys 31.8.2024. Lisäesitykset 22.-28.11.2025 Pispalan kirkossa. 

Seuraa lähempänä: Harjun seurakunnan tapahtumat.

kuva: kuvakaappaus (8.3.2025) Silta-lehden verkkojulkaisusta 2.10.2024:

Emilia Kallonen, itkijä sanoittaa surua

2. Perinnelähtöiset konseptit ja produktiot

Kyynelkanavat-hanke, 2021-2024


Koneen säätiön rahoittamassa hankkeessa vuosina 2021-2024 kolme tutkija-taiteilija työparia tutkivat tieteen ja taiteen keinoin Suomen moninaista itkuvirsiperinnettä 2000-luvulla.

Hankkeen työryhmä pareittain:

FT, Dos. Elina Hytönen-Ng, Musiikkipedagogi AMK Emilia Kallonen

FT Viliina Silvonen, MuM Emmi Kuittinen

TM Riikka Patrikainen, MuM Liisa Matveinen


Oman työparini kanssa tutkimme itkupiiritoimintaa yhtenä 2000-luvun itkuvirsikäytänteenä Suomessa. Kahden vuoden ajan kehitin ja ohjasin tutkimukseen osallistunutta itkupiiri-ryhmää Joensuussa. Voit lukea siitä lisää hankkeemme julkaisusta Musiikin suunta -verkkolehdessä, jonne pääset oheisen linkin kautta. 

Hankkeessa työskentelimme yhdessä myös taiteilijatyöryhmänä Liisa Matveisen ja Emmi Kuittisen kanssa ja perustimme Surento-yhtyeen.

Hankkeessa toteutimme myös yleisötapahtumat Kyynelkanavat 2021 ja 2022 Ilomantsissa ja Joensuussa.  Helsingissä toukouussa 2023 järjestimme yhteistyössä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sekä Karjalan sivistysseuran kanssa kansainvälisen itkuvirsien tutkimukseen keskittyvän konferenssin “Laments lost or alive and well”.


kuvakaappaus 8.3.2025 Musiikin Suunta 1/2024 kansikuva. Kuvassa Kyynelkanavat-hanketyöryhmä vasemmalta oikealle: Emmi Kuittinen, Riikka Patrikainen, Viliina Silvonen, Liisa Matveinen, Elina Hytönen-Ng ja Emilia Kallonen. Poseeraamme Ilomantsissa Katri Vala -keskuksen pihalla olevan ITE-taideteoksen luona. 

Tämän ilman alla -tapahtumakonsepti, 2020


Suunnittelin ja toteutin yhdessä Leena Jääskeläisen kanssa tämän  perinnelähtöisen taidetapahtuman Joensuun Laulutalossa marraskuussa 2020. Leena Jääskeläinen on pitkän linjan perinnekäsityöläinen ja taiteentutkija, ja on Suomessa sekä Venäjän Karjalassa tunnettu karjalaisen kansanpukuperinteen erikoisasiantuntija, tutkija ja opettaja. Tapahtumakokonaisuus punoo yhteen Leenan ja minun vuonna 2013 alkanutta yhteistyötä sekä kummankin omia perinnepolkuja.


Joensuun Laulutalolla tapahtuman yleisötilaisuudet ja esitykset rakentuivat Leenan tekstiilinäyttelytilaan ja sen pääteemat ovat karjalaiset häät ja hautajaiset. Viikon aikana tapahtumassa oli konsertteja, esityksiä, luentoja ja keskustelutilaisuuksia; muun muassa Kuolema kahvila, työpajoja sekä kahvila. Molemmat taiteilijat olimme tavattavissa näyttelyn aukioloaikoina.


kuvat: JennaMaariaPhotography / E.Kallonen

KROPU - Suuret surenta-aikaset kallehilla kuusikkosijasilla

2020


Karjalaisia kuolinperinteitä peilaava näyttämöteos ja video.

Kantaesitys Tämän ilman alla -tapahtumassa 2020 Joensuussa.

Konseptin taiteellinen kokonaisuus, käsikirjoitus ja musiikki: Emilia Kallonen.

Työryhmä ja esiintyjät: tanssija koreografi Katariina Vähäkallio (Outokumpu), sellisti Leena Hirvonen (Joensuu), perinnekäsityöläinen ja taiteentutkija Leena Jääskeläinen (Joensuu).


Video löytyy etusivulta.

Kruuga - karjalaiset lauluhäät, 2016


Musiikkiteatteriproduktio rekonstruoi karjalaisia lauluhääperinteitä näyttämölle. Konseptin idea ja musiikki (Emilia Kallonen) pohjautui erityisesti nykyisen Liperin ja Polvijärven, Taipaleen ort.seurakunnan, alueen karjalaisyhteisöltä tallennettuun, häiden viettoon liittyvään materiaaliin: runoihin, kertomuksiin ja  paikallisperinteiden kuvailuihin sekä niistä tehtyyn tutkimukseen (Hakamies, Pekka. Venäjän-Taipaleelta Viinijärvelle, Erään karjalaisryhmän identiteetistä ja assimilaatiosta. SKS 1993).

Esitykset Liperissä Taipaleen Valistustalolla sekä Helsingissä Karjalatalolla 2016.

Työryhmä:

Emilia Kallonen: konsepti, musiikki, käsikirjoitus

Leena Jääskeläinen: puvustus

Anneli Mahlamäki: ohjaus

Timoi Munne: käsikirjoitus, tuotanto

Koreografia: Niko Pentikäinen

Esiintyjät: Suvi Laaninen, Jukka Moskuvaara, Usi Riikonen, Emilia Kallonen, Niko Pentikäinen, Kirsi Uutinen, Mammu Koskelo, Leena Jääskeläinen, Kuisma Lipponen, Timoi Munne.

Kruuga-produktion ansioista minulle myönnettiin Pohjois-Karjalan taidetoimikunnan Taidepalkinto 2016. Palkintoperusteluissa sanotaan:

”Esityskokonaisuuden syntymisen mahdollisti kansanmuusikko Emilia Kallosen pitkäjänteinen työ ja kiinnostus perinnemateriaalin kokoamiseen ja siitä syntyviin uusiin tulkintoihin. Useamman vuoden valmistelutyön tavoitteena oli luova ja joustava taideteos, joka säilyttää perinneaineistoa tunnistettavana ja aitona. Kruuga – Karjalaiset lauluhäät onnistui tavoittamaan tulkinnan, joka kommunikoi perinteen kanssa japohtii suhdetta vanhoihin perinteisiin.”

Laulan tuomikon tupahan, 2014

konserttiohjelmisto; Emilia Kallonen ja Loihu


Kokosin ja sovitin, osittain myös sävelsin omalle lauluryhtyeelleni tähän konserttiin nykyisen Taipaleen ortodoksiseurakunnan alueelta arkistoon kerättyjä kansanrunoja ja runosävelmiä sekä itkuvirren. Taipaleen seurakunta, nykyisen Liperin, Polvijärven ja Outokummun alueella, on Ilomantsin kanssa Suomen vanhin ortodoksiseurakunta. Alueella elää karjalaissukuja, joilta on tallennettu runo- ja itkuvirsiperinnettä jo 1700-1900-lukujen aikana. Minulle Taipaleen alue ja seurakunta on henkilökohtaisesti merkityksellinen kotiseutu, jossa elin vuosina 1999-2020. Alueen runo-, itku- ja kansanperinteeseen perehtymällä juurrutin itseäni seutuun ja sen kulttuuriseen juuristoon. Näiden tutkimusretkien ja laulujen myötä lähdin kokoamaan alueen karjalaisia hääperinteitä yhteen, mistä muodostui Kruuga - karjalaiset lauluhäät -produktio vuonna 2016. Työskentelyyni sain tukea Pohjois-Karjalan kulttuurirahastolta.

Nämä "Taipaleen laulut" elävät ohjelmistoissani sekä opetuksessani edelleen.


kuva yllä: kuvakaappaus 22.3.2025:

YLE Pohjois-Karjala: Runo- ja sävelperinne väkeviksi lauluiksi Liperissä


kuva alla: Laulan tuomikon tupahan -konsertti, morsiamen äidin itku, itkun sävelmä ja sanat on tallennettu Taipaleelta, sovitus Emilia Kallonen. kuvaaja: T. Kallonen

Kuvagalleria

Kropu_Joensuu_2020
Kropu, Joensuu 2020. kuva: Suvi Laaninen
Kropu_Joensuu_2020
Kropu, Joensuu 2020. kuva: Suvi Laaninen
Kropu_Joensuu_2020
Kropu, Joensuu 2020. kuva: Suvi Laaninen
Kropu_Joensuu_2020
Kropu, Joensuu 2020. kuva: Suvi Laaninen
Kropu_Joensuu_2020
Kropu, Joensuu 2020. kuva: Suvi Laaninen

3. Muut yhtyeet ja kokoonpanot

Emilia Kallonen ja Loihu


vuonna 2014 perustamani runolauluyhtye esittää sävellyksiäni ja sovituksiani pohjautuen etupäässä pohjois-karjalaiseen runolaulu- ja itkuvirsiperintöön, johon olen tuonut vienan- ja raja-karjalaisia mausteita sekä äänisniemeläistä itkuvirttä (Leena Jääskeläinen).

Kokoonpano vaihtelee ohjelmiston ja projektin mukaan.


konserttiohjelmistot:

Laulan tuomikon tupahan. 2014: Joensuu, Liperi

Kruuga - karjalaiset lauluhäät. 2016-. samannimisen produktion musiikki 2016-2021: Nurmes, Tuusniemi, Eno, Ilomantsi.


vuosina 2026-2021 Loihussa laulavat ja kuvassa olevat oikealta vasemmalle: Kirsi Uutinen, Usi Riikonen, Suvi Laaninen, Leena Jääskeläinen (puvustus ja ikuvirsi) ja Emilia Kallonen.


kuva: Jenna-Maaria Photography

Satakieli

akustisia improvisaatioita


Satakieli: Kirsi Uutinen, Jari Lappalainen ja Emilia Kallonen

Improvisaatiokonsertit:

Kaivosfestivaali 2019; Siihtalan Taidetehdas, Joensuu 2019,

Tämän ilman alla -tapahtuma, Joensuu 2020

kuva: Tuomas Kallonen

Ilona Korhonen Ensemble


Tämä kansanlaulajista koostuva ammattilaiskuoro toteuttaa Ilona Korhosen musiikkia, "jossa soi itämerensuomalaisen laulutavan tukkia tutisuttava voima".

Ilona Korhonen Ensemble: Hanni Autere, Juulia Björn, Charlotta Hagfors, Emilia Kallonen, Anna E. Karvonen, Amanda Kauranne, Ilona Korhonen, Emmi Kuittinen, Pia Rask, Ulla Silvennoinen, Anni Tolvanen, Mira Törmälä.

Teokset:

Tarkka pää, tania mieli. 2008 konsertit ja CD, julkaisija Ääniä records

PIOT. 2023 Tapereen sävelen tilausteos, CD tulossa.

Karahka, 2013-2015; Emilia Kallonen laulu, Jukka Kyllönen kitara, Laura Vartio harmonikka. ohjelmisto: "Ruusuja olen poiminut" -konsertti.


Vietävä-duo 2006-2009; Emilia Kallonen laulu, Kati Kokkonen 2-rivinen haitari ja harmooni. Duon ohjelmisto koostui sekä omista että perinteisitä kupleteista ja rempseistä rekilauluista.

Kuvassa Vietävä Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla 2006.

kuva kotialbumista, kuvaaja tuntematon.

Ota yhteyttä!

Voit kirjoittaa minulle sähköpostia: emilia@emiliakallonen.fi tai käyttää alla olevaa lomaketta.

Tulen mielelläni tilaisuuksiin esiintymään laulajana, itkijänä, luennoitsijana

tai vetämään työpajoja ja kursseja.

Pyydä tarjousta tai ehdota yhteistyötä!